Synnyin kotiin jossa keskusteltiin ja puhuttiin. Sitten puhuttiin ja taas puhuttiin lisää! Eipä ollut edellytyksiä, että Tompasta olisi tullut mykkäkoululainen. Vilkas poika, jonka elohiirimainen luonne, into sekä improvisoinnin tarve ruokkivat ilmaisemisen perustaitoja.
Haluan nähdä puhujaprofiilini kertojana ja mielen virittäjänä. Olen pitänyt pitkälle toistatuhatta luentoa ympäri Suomea. Otsikoita ovat olleet esimerkiksi: ”Tekemisen riemu ja Tuska”, ”Taito oppia oppimaan”, ”Mieli maailman valtana”, ”Saako tehdessä olla kivaa?” ym ym ym..
Luennot ovat luonteeltaan tragikoomisia ja Tomppaa onkin myyty Suomen hauskimpana luennoitsijana. Käytän teatterista opittuja taitoja kommunikoida yleisöni kanssa, pyrkimyksenä saada heidät nauramaan itselleen.
Käsittelen puheissani yhteisöllisyyttä, välittämistä, huomioimista, tosissaan leikkimistä, mielen vahvistamista, taitoa oppia oppimaan, kommunikaatiota tai ihmettelen miksi mummot ovat niin ylivoimaisia.
Viime vuosina olen innostunut yhteisluennoista Mato Valtosen kanssa…(hyvin lahjakas poika….mua 8kk nuorempi tosin). Kimpan nimi on ”Tomato” ja keikat ovat aika railakasta tykitystä elämän perusasioista sekä niiden hallitsemisesta.
Monet sattumat veivät minut 1980 luvun lopulla, (juuri ennen talouskriisiä) Kuusamoon ja Rukalle. Paikalliset rinteissä ahkeroivat ”mestarit” herättivät minussa uuden uskon tekemisen meininkiin ja teamin voimaan. HEILTÄ SAIN TAKAISIN KADOTTAMANI INNON TEKEMISEEN.
Koska olin suulas kisälli, kerroin mielelläni tarinoita Kuusamon kavereista; Asmosta, Isosta Jussista, Karpasta, Kämystä, Ismosta ja muutamista muistakin. Nämä jutut herättivät kiinnostusta, että jospa levittäisin kilpailevienkin hiihtokeskusten työntekijöille tätä Rukalta löytyvää tekemisen intoa. Kaikilla hiihtokeskuksilla pitäisi olla yhtä kivaa!!
Uskomatonta on, että Rukan Suuri Päällikkö ja Patruuna, isosydäminen tohtori Juhani Aho oli se mies, joka halusi suositella Pöystin kannustuspuheita omille kilpailijoilleen. Hän näki tämän yhteisenä etuna, koko ala voittaa. Siitä alkoi innostavasta ja kollektiivisesta teamityöstä saarnaaminen.
Luentoni ovat luonteeltaan olleet ”aika” hauskoja ja kuulijat aistivatkin, etten puhu ylhäältä vaan samalta tasolta ja yleisöä kunnioittaen. Naurujen lomassa annamme itsellemme mahdollisuuden nähdä asiat uudessa valossa, ennakkoluulottomasti ja pikku muutokset hyväksyen!
Valmennus ja puhe-keikat lisääntyivät pikku hiljaa niin, että niistä tuli nopeasti PÄÄasiani ja ammattini!
Luentoja on ollut pitkälle yli 1000 ja yleisönä koko Suomi. Olen kohdannut paljon innostavia kohderyhmiä, joissa vaistoan intoa, uusiutumista sekä ylpeyttä omasta tekemisestä.
Rahallisen voiton tavoittelu ei ehkä ole minun parhaita teemojani, enemmänkin hyvä mieli ja miten se saadaan aikaan! Silläkin tehdään tulosta niinkuin sivutuotteena.
Elämme aikaa, jossa muutos ja uudistautuminen ovat kovin käytettyjä sanoja. Varmaankin merkityksellisiä, kunhan emme unohda omia potentiaaleja ja taitojamme. Pitäkäämme tärkeänä myös aistejamme, rohkeutta kehittyä, yrittämistä ja mokista oppimista. Pitää uskaltaa innostua ja nähdä pienikin oivallus merkityksellisenä. Oma menneisyys ja historian taitaminen ovat viisauden alku.
2020 ei varmastikaan tule olemaan kiva vuosi!! Kuitenkin haluan antaa intoa ja uskoa sen penteleen onnen ja ilon etsimisessä. Jossain ne piileksivät ja miten läheltä se hyvän olon tunne itse asiassa voi löytyä..
Yks virus ei minun omaa iloani, uteliaisuuttani ja intoani tapa!! Siihen en tarvitse ismejä tai oppeja!